Autoista, osa 2.

Kun aiemmin kirjoittelin autoista, oli minulla ollut ajokortti vasta vähän aikaa. Nyt kun olen ajellut jo useamman vuoden, voi tehdä pientä tilannekatsausta siitä, miten on mennyt.

Minulla taitaa nyt olla menossa seitsemäs oma auto. Yksi auto on varastettu mutta sain sen takaisin ja siitä tuli vielä kalu. Yhden auton ajoin ruttuun. Yksi auto jonka ostin olikin ulosmitattu valtiolle mutta auton ex-omistajan oma veli möi sen minulle ”omanaan”. Ulosottoviraston mies oli mukava ja antoi minulle käyttöluvan autoon sillä välin kun asiaa selviteltiin. Poliisimiesten väliintulo vauhditti hyvin asiaa ja useamman kuukauden viiveellä sain auton ihan oikeasti omistukseeni.
Yksi auto vain hajosi kerta toisensa jälkeen niin, ettei sitä lopulta kannattanut enää korjata.
Mies on ostanut minulle kolme sellaista autoa, jota en ole kelpuuttanut, ja ne on myyty eteenpäin, ja sen jälkeen olemme käyneet yhdessä autokaupassa katsomassa, että millainen auto kelpaisi.

Bensa on loppunut tien päällä kaksi kertaa, auto keittänyt kesken ajon kerran. Muitakin satunnaisia valomerkkejä on kojelaudassa nähty, lukuisia kertoja.

Olen saanut yhden kerran ylinopeussakot, minut on puhallutettu kolmasti; ja poliisi on pysäyttänyt minut ajosta kerran: vaihdoin mieltä kaistanvaihdosta neljä kertaa peräkkäin kesken kaistanvaihdon enkä huomannut että takana oli poliisiauto. Tällöin poliisit varmaan kuvittelivat saavansa kiinni kunnon rattijuopon mutta kun kävi ilmi, että se olinkin vain minä ajamassa ihan ekaa kertaa ihan yksin miehen isoa jenkkikoslaa, niin poliisimies vain huokaisi ja toivotti turvallista matkaa.

Olen ajanut tieltä ulos (auto laskeutui pyörätielle) kerran, peruuttanut seinää/aitaa/tolppaa/puskaa tms päin useampia kertoja, ja autoni on päätynyt kyljelleen ojaan kerran (mutta en ajanut sitä sinne, istuin vain ratin takana enkä tehnyt mitään).
Tästä viimeksi mainitusta käydään vielä tänäkin päivänä joskus kiivasta keskustelua, sillä Mies väittää, ettei auto voi itsestään ojaan mennä, mutta minä ihan oikeasti en sitä sinne ajanut. En koskenut mihinkään ohjauslaitteisiin eikä auto ollut lainkaan liikkeessä kun se kellahti ojaan kyljelleen.
Kävi katsokaas niin, että olin ihan ekaa kertaa autokoulun jälkeen ajamassa pitempää matkaa, eli Helsingistä Lohjalle ja takaisin. Ajokortillinen kaveri istui seurana, muuten en olisi matkaan lähtenytkään. Oli pimeä runsaslumisen helmikuun ilta kun lähdimme ajelemaan kotiin päin. Ajoimme pari kilometriä piskuista hiekkatietä peltojen keskellä, ja tulimme T-risteykseen.
Kaveri sanoi, että pitää kääntyä oikealle, minä sanoin vasemmalle. Jäimme siihen pohtimaan, ja kun pääsimme yksimielisyyteen siitä, että vasemmalle mennään, ei auto liikahtanutkaan eteenpäin vaan suti paikoillaan. Siinä taisi olla ihan loiva ylämäki sittenkin, koska taaksepäin auto kyllä liikkui.
Otin siis ihan pikkuisen taaksepäin, ja yritin uudestaan eteenpäin. Ei liikahtanutkaan. Otin taas pikkuisen taakse, ja sitten yritin taas eteenpäin. Ja auto aina vain suti paikoillaan eteenpäin liikkumisen sijaan. Tämä toistui joitain kertoja.
Huomasin sitten, että peruuttaessa oli tien oikea laita tullut hyvinkin lähelle. Siinä oli kuusiaita ja sen ja tien välissä oja, ja se kuusiaita näytti olevan tosi lähellä. Ja nyt tulee se tärkeä kohta! Auto oli vapaalla eikä liikkunut mihinkään suuntaan, enkä pitänyt kiinni ratista. Sanoin kaverille, että avaapas ovi ja katso että miten lähellä se oja sillä puolen onkaan. Kaveri avasi oven ja kurotti ulos autosta, ja se painonsiirtymä riitti: kaveri ehti juuri vetäistä itsensä sisälle ja oven kiinni ja huutaa Tosi lähellä!, kun auto holahti kylki edellä syvälle ojaan.

Naurusta ei meinannut tulla loppua kun istuimme sivuttain turvavöissä penkeillämme siellä autossa joka oli ojassa. Kaverin puhelin soi ja keittiömyymälä kyseli millaiset kaapinovet kaveri haluaa, ja sillä välin kun hän kyhjötti kyljellään siellä omalla penkillään ja söi lakua ja puhui keittiönkaappien ovista, minä avasin oman oveni miltei kohti taivasta ja yritin punkea ulos autosta. Soitto kavereille joilla olimme olleet käymässä sai heidät oman autonsa ja hinausköyden kanssa paikalle, mutta autoni nähdessään mies totesi vaikuttuneena: - No tuo ei tuosta kyllä ihan näillä voimin nouse.
Lopulta paikalle saatiin jonkun paikallisen monitoimitraktori, sellainen suuri ja keltainen jossa oli edessä pitkä kaula jolla se ojenteli ja kiskaisi Saabin ylös ojasta.

Matka kotia kohti jatkui, ja kun pääsimme Turun moottoritien pimeälle osuudelle, niin kaveri sanoi: - Kuule, nyt hiljennä vähän. Ja sitten minäkin näin ohituskaistalla auton valokiilan päässä neljä vaaleaa sukkaa. Tiellä on hirvi! Hyvin oli opit jäänyt päähän, sillä samalla hetkellä kuulin mielessäni autokoulun opettajan äänen: Niitä on aina enemmän! Älä koskaan luota että se on vain se yksi. Hiljensin ja pysäytin auton kaistalleni, hätävilkut päällä jo toisen kerran saman illan aikana, ja autoni eteen hyppäsi pimeydestä kaksi edellisvuoden hirvenvasaa. Sitten kaikki kolme purjehtivat koko moottoritien ylitse. Pelästyin aivan valtavasti, ja loppu moottoritie ajettiin kotiin 60 km/h vauhtia.

Sittemmin olen ajanut monet kerrat tuosta kohtalokkaasta ojasta ohitse, ja hämmästellyt itsekin sitä, kuinka viattomalta ja pieneltä se näyttääkään, erityisesti kesällä. Kukapa uskoisi, että siinä on niin valtaisa IMU, että se imaisee saabinkokoisen auton ojaan tuosta noin vaan!

Ai niin! Renkaiden kanssa on ollut myös koettelemuksia. Takarengas on tyhjentynyt ajon aikana yhden kerran, eturengas neljä kertaa (kolme eri autoa). Nyt toissa kerralla en itse renkaan tyhjenemistä niin huomannutkaan, mutta miehillä on sellaiset kätevät anturit jatkuvasti päällä ja he kyllä huomaavat jos jotain on pielessä vaikkei kyse olisi edes omasta autosta - nytkin autoa tankatessani tuli naapurimittarilta mies kysymään, olenko huomannut, että oikea eturengas on aika tyhjä.
- No en! En ole huomannut, vastasin. Jatkoimme kumpikin tankkaamista, ja pohdin asiaa hetken, kunnes päätin kysyä lisätietoja:
- Osaatko sanoa, että mitenkä akuutti tilanne tässä nyt on?
- No, kyllä se pitäisi melko pian täyttää. Nopeissa jarrutuksissa saattaa jo haitata.
- Okei, kiitos. Pohdin lisää. – Ja osaatko vielä sanoa, että onko se ihan puhki?
Mies neuvoi laittamaan ilmaa renkaaseen ja katsomaan miten pian tyhjenee uudelleen. Siispä ajoin seuraavalle huoltoasemalle jossa oli ilma-systeemit. Minähän en tiedä miten niitä käytetään, mutta aina on hädässä keinot keksitty. Ja hyvin meni nytkin! Kaarsin ilmapisteelle ja siellä oli joku äijä hääräämässä sen ilmapumpun kanssa oman eturenkaansa parissa. Ajoin autoni niin, että tyhjä rengas oli ihan kyykistyneen miehen takana – hänen ei tarvinnut kuin kääntyä ympäri. Sitten huhuilin: - Anteeksi, olisiko miiitenkään mahdollista saada laitettua sitä ilmaa myös tuohon minun lättänään renkaaseen?
Hyvin meni!

Samainen rengas oli sitten kuukautta myöhemmin kaupasta tullessani ihan lättänä taas. Kadun toisella puolen oli huoltamo, mutta oli myös kaatosade ja niitä äijiä ei missään silloin kun tarvitsisi. Puhelinkonsultaation avulla sain laitettua renkaaseen ilmaa niin, että koko auto kohosi taas ylös.
Seuraavana päivänä ajoin rengas- ja tuulilasiliikkeeseen.
- Saako täältä apua siihen kun se rengas tyhjenee koko ajan?
- Juu saa, karvainen mies vastasi.
- No tilataan sitä sitten yksi kappale.
- Mikä auto sulla on?
- Mersu.
- Mikä mersu?
- ... ?? ... ?? ... Farmari.
Karvainen mies tuijottaa hetken aikaa ja kirjaa sitten ylös: – Laitetaan tähän ”MB farkku”.
(Joskus aikaisemmin koettu kysymys-vastaus: Millainen auto sulla on? – ... ?? ... Valkoinen.
En tosiaan voi muistaa kaikkien ajamieni autojen merkkejä puhumattakaan malleista)

Odottelin hetken aikaa ja sitten koitti jännitysmomentti, kun minun piti saada ajettua auto sisään aukinaisista ovista ilman, että tuli kosketuksia kummallakaan puolella. No hyvin se meni, onneksi. Rengasmies sitten kyseli vähän oireista. Otti renkaan irti ja katseli ja pyöritteli.
- Kuinka pitkän matkan ajoit rengas tyhjänä?
Mistä minä voi sitä tietää. Tulin kaupasta ja siinä se oli, lättänänä. Sitten rengasmies irrotti koko sen muovisen renkaan siitä keskiöstä ja tutki sitä. Eikä siitä renkaasta mitään vikaa löytynyt, mutta se keskiö oli kovin likainen ja sitä ne sitten jynssäsi ja rasvasi. Lopulta se muovinen rengas pyöriteltiin siihen takaisin päälle ja puhallettiin täyteen ilmaa taas.
- Millaisia paineita olet pitänyt? rengasmies kysyi.
- ... ?? ... ?? ...?? (Mulla mitään paineita ole)
- Et tiedä?
Seurasi lyhyt oppimäärä rengaspaineiden säätämisestä kuskin ja auton kuorman mukaan. Kuuntelin kiltisti kun se mies kerran halusi niin kovasti kertoa. Mitään en enää muista kuitenkaan.

Autoja on joutunut myös käyttämään huollossa ja korjaamolla. Miehen kaverin paja oli meidän vakkarikorjaamomme, mutta siellä aikataulut on olleet vähän sinne päin. Jos on sovittu, että tulen auton kanssa kymmeneltä, niin saan istua toimistossa syömässä korjaajan äidin kanssa omenia, odotellen herra korjaajaa saapuvaksi paikalle. Hieman myös kiusasi se, että miehen lapsuudenystävien häissä autokorjaaja ei toki sanonut minulle mitään, mutta puristi kyllä perseestä.
Nyt kun ajelen tuolla Mersulla, on sitä huollettu pariin automerkkiin keskittyvässä yrityksessä tässä ihan lähellä. Sieltä saakin varsinaista tähtipalvelua! Kerran autosta kuului välillä omituista ääntä, ja sovimme että käytän Mersun siellä arvioitavana. Ajoin pihaan enkä ehtinyt edes nousta autosta kun ikkunaan jo koputeltiin, että avaapas konepelti. Moottoria kuunneltiin mutta ääntä ei tietenkään juuri silloin kuulunut.
Toisen kerran oli lamppu palanut ja Mies matkoilla mutta oli sovittu että hätätapauksessa saan apua tältä korjaamolta. Ja taas sain todellista tähtipalvelua! Soitin, ajoin pihaan ja taaskaan en ehtinyt nousta autosta kun pihalla oli jo mies kiskomassa konepeltiä auki. Vaikuttavaa! Kun haen sieltä autoa huollosta, niin se on aina valmiiksi käännetty niin, että sen voi vain ajaa pois ilman mitään kääntämisiä, vatkaamisia tai peruuttamisia.

Kaiken kaikkiaan, ihan hyvin tämä autonajokoettelemus on kai mennyt. Vai mitä sanot?