Kymmenen vuoden jälkeen

Eräs vanha luokkatoverini haki Facebookin kautta ystävyyttä kanssani jonkin aikaa sitten. Facebookin kautta löytyi muitakin meidän luokkalaisiamme, ja syntyi ajatus tapaamisesta.

Meidän vuosikurssimme aloitti kyseisen koulun kymmenen ja puoli vuotta sitten. Koulutus oli ylioppilaspohjainen ja kesti puolitoista vuotta. Nykyään se taitaa kestää kaksi kertaa pdempään - me olimme viimeiset, jotka pääsivät niin "vähällä".

Tällä kertaa tapaamiseen saatiin kasaan vain luokan tyttöjä, meitä oli kuusi paikalla ja kaksi taisi puuttua. Olipa kiva nähdä! Ja olipa ihanaa huomata, että kukaan ei oikeastaan ollut muuttunut ulkoisesti lainkaan - ihan kuin kymmenen vuotta sitten! :-)

Kun kerroimme kuulumisia, oli yllättävää huomata, että me kaikki olimme olleet ja olemme yhä alamme töissä - toimenkuvat oli toki jokaisella erilaisia, mutta kaikki kuitenkin sellaisia, joissa perusedellytyksenä on saamamme koulutus. Jotkut olivat menneet jatkokoulutukseen, jotkut hankkineet vielä toisen alan koulutuksen - mutta silti me kaikki olimme tämän alan töissä. Aika usein kuitenkin käy niin, että kymmenen vuoden päästä on töissä ihan eri ammatissa kuin mihin aikoinaan kouluttautui.

Ehkä me onnistuimme valinnassamme siksi, että kukaan vuosikurssilaisistamme ei tullut tuohon koulutukseen edes suoraan lukiosta. Joka ikinen meistä oli tehnyt ensin muutaman vuoden jotain muuta - joko opiskellut ensin jotakin toista alaa, kuten minä, tai sitten tehnyt töitä.
Me kaikki olimme harkinneet pitkään mitä halusimme seuraavaksi opiskella, ja suhtauduimme opintoihin sitten vakavasti ja tosissaan.
Kukaan meistä ei käynyt koulussa vain viettämässä aikaa, kuten moni suoraan peruskoulusta tullut taisi tehdä. Me halusimme oppia ja saada tietää lisää ja lisää. Mitään emme kokeneet meille opetettavan turhaan, vaan jokainen asia oli merkityksekäs ja oppimisen arvoinen. Kyselimme paljon ja pyysimme lisää tietoa. Olimme motivoituneita, sillä me kaikki olimme tuossa koulussa opettelemassa itsellemme ammattia.