Laiskuus iski ja kananmunat oli loppu, soitin naapurille ja kysyin liikenisikö häneltä. Kun olin pieni, kerrostalonaapurit hakivat sokeria, munia, jääpaloja, milloin mitäkin puolin ja toisin ja se oli ihan tavallista. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta ja hain kananmunat ystävältä, en seinänaapurilta.
Sain munat pakkauksessaan ja kotiin tallustaessani luin: häkkikanan munia. Ajatus seisahtui hetkeksi. Minä ostan AINA vapaan kanan munia. Jääkö letut nyt paistamatta siksi, että munat on häkkikanan munia? Ahdistus iski.
Yhtä lailla se sama ahdistus iskee, kun on jossain kylässä ja kysyy, minne tyhjät säilyketölkit ja maitopurkit voi laittaa. Laita sinne roskiin vain!
Mitä, eikö kaikki erottele ja kierrätä tölkkejä ja purkkeja: metallia ja pahvia ja lasia?
Kun olen yrittänyt selittää, miten pahalta minusta tuntuu laittaa ne roskikseen kun ne voisi lajitella ja viedä keräyspisteisiin, jätteitään lajittelematon ihminen katsoo minua kuin pimpoa.
Itse olen laiska lajittelemaan jätteitä vain biojätteiden kohdalla, mutta senkin teen, jos kerralla tulee enemmän biojätettä jolloin laitan ne omaan pussiinsa ja vien kompostijätteisiin.
Minun sisälläni asuu selvästikin pieni, vihreä kettutyttö, joka kauhistuu pahaa maailmaa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment