Roma, III

Rooma on väärinpäin kirjoitettuna amor. Matkustin Roomaan parhaan ystävättäreni kanssa, totesimme reissussa, että olemme tunteneet toisemme 20 vuotta (ja silloin vasta tunsin itseni vanhaksi!). Vuokrasimme asunnon Rooman Trasteveresta tuttavan tuttavalta. Vuokraisäntämme haki meidät lentokentältä, ajelutti kierroksen kaupungilla, kertoili ratikkareitit ja muut tarvittavat tiedot. Sitten hän vei meidät asunnolleen ja esitteli paikat. Makuuhuoneessa ilmeni selkeä väärinkäsitys. Leveään parisänkyyn oli pedattu paitsi yksi leveä yhteinen peitto, niin myös kirkkaanpunaiset lakanat. Kun ilmeni, ettemme olekaan lesbopari, isäntämme oli hetken aikaa hämmentynyt mutta vakuutimme, että 20 vuoden jälkeen pystymme kyllä täysin ongelmitta nukkumaan seitsemän yötä saman peiton alla.

- Petaan aina punaiset lakanat vierailleni, koska en voi itse nukkua punaisilla. Punainen väri kiihdyttää minua niin, että en saa nukuttua, vuokraisäntämme kertoi täysin vakavissaan. - Ihan siltä varalta, että punainen väri sattuisi kiihdyttämään teitäkin niin, että ette saa nukuttua, tässä vieressä on siniset lakanat jotka voitte itse vaihtaa jos haluatte. Pikkuisen oli vaikea pitää pokka, mutta ymmärtäväisesti nyökyttelimme ja myöntelimme, kyllä-kyllä. Enemmän kuin punaiset lakanat (eihän pimeässä edes näe värejä!) minua kiihdyttivät makuuhuoneen eriväriset sähkön- ja turkoosinsiniset seinät...

Roomassa totesin olevani täysin ukkoontunut. Vaikka millaista miestä tuli vastaan, ei mikään sykähdyttänyt. Ei edes huomannut. Italian tumma mies ei vaan sytyttänyt. Kunnes kolmantena päivänä istuimme pizzaleipää nakertaen ja samaan paikkaan tuli väsyneen, vanhan ja kuluneen näköinen bussikuski. Ah mikä karisma.

Rooma on richardgere-miesten mekka. Skottibaarissa hääräsi hieman harmaantunut richardgere. Olisiko ollut paikan omistaja. Sanoin kaverilleni, että eikös olekin ihan Richard Geren näköinen mies, minä kun olen aina ollut vähän heikkona Richard Gereen jostain syystä. Viittasin vaivihkaa sormella, että tuo tuolla minun takanani, hieman harmaantunut vanhempi mies – todella karismaattinen ja vetoava jotenkin. Kaveri katsoi.
- Ihan tosi? kaveri kysyi.
- No joo joo. Etkö sä näe siinä sitä jotain?
- No en todella näe, kaveri sanoi hämmästyneenä. – Siis Richard Geren näköinen?
- Niin niin, vakuutin. – Tuo harmaantunut ja vähän vanhempi mies. Eikö siinä olekin jotain samaa ja jotain ihanan karismaattista?
- No kyllä mä sen näen mutta ei todella minun mielestä ole. En todella näe mitään geremäistä tuossa. Kaveri katsoi ja alkoi näyttää jo todella ällistyneeltä. – Siis sytyttääkö tollanen todella sua? hän kysyi jo vähän huolestuneena.
Koska meillä yleensä menee miesmaku aika yksiin, niin minunkin oli jo pakko katsoa, että mitähän se kaverini oikeasti katsoo. Ja minun richardgere-mieheni oli mennyt muualle ja täsmälleen samalle paikalle oli köpötellyt seitsenkymppinen, vanha ja ruttuinen pulleamahainen lyhyenläntä harmaahapsinen mies.
Repesin ja sille naurulle ei sitten meinannut millään tulla loppua. Kaverinikin oli huisin helpottunut, että olen sentään oma itseni vielä. ;-D

Via Corson ostoskadulla ihmisjoukossa kävellessämme vastaantulijoiden seassa erottui toinen richardgere joka katsoi silmiin jo monenkymmenen metrin päästä. Katsoi koko matkan lähestyessään, kuin haaveillen. Ohikulkiessaan katsoi vieläkin ja kohdallani huokaisi kuin vahingossa ääneen uneksien: Ooh, quanto sei bella. (tässä kohtaa naislukijat huokailee ja mieslukijat yökkii)