Rooma on tuijottajien maa. Jos roomalainen näkee jotakin mielenkiintoista, hän kääntyy katsomaan. Katsoo ja tuijottaa suoraan kunnes saa kyllikseen.
Suomalaisen on erittäin vaikea sopeutua tuijottajien maahan. Meillä ei tuijoteta, vaan jos on pakko katsoa, vilkaistaan syrjäsilmällä ja jos huomaa jonkun katsovan silmiin, käännetään äkkiä katse pois. Jos joku katsoo liian pitkään tai sopimattomasti, voi nimittäin tulla turpaan.
Ystäväni selitti, että roomalaiset ovat esteetikkoja. Kun he näkevät jotakin viehättävää, kaunista tai mielenkiintoista ja erikoista, he katsovat ja ottavat kaiken irti. Roomalaiset eivät huutele perään, eivät edes vihellä, eivätkä ehdottele. He vain katsovat. Pitkään ja hartaasti.
Tuntui kuin olisimme olleet piilokamerassa. Ratikkapysäkille tuli vanhempi mies, joka pysähtyi noin viiden metrin päähän meistä odottamaan ratikkaa. Mies vilkaisi meitä, katsoi saman tien uudestaan ja köpötteli pari metriä lähemmäs ja jäi siihen tuijottamaan. Katsoi aikansa (mitataan minuutteina), sai sitten selvästi kyllikseen ja palasi takaisin viiden metrin päähän, omiin ajatuksiinsa.
Metron liukuportaissa ihmiset ohittaessaan saattoivat pysähtyä hetkeksi ja tuijottaa vieressä jonkin aikaa ennen kuin jatkoivat portaiden kiipeämistä.
Baarissa istuessamme sisään tuli viisi italialaista nuorukaista jotka linnoittautuivat baariin. Nuorimies numero yksi vilkaisi taakseen, huomasi meidät ja tuijotti. Kumartui sanomaan jotakin numero kahdelle joka kääntyi hänkin tuijottamaan. Numero viisi jutteli numero neljän kanssa, sattui katsomaan pöytäämme päin ja jo kääntyi numero nelonenkin tuijottamaan, ja tökkäsi vielä numero kolmosta, että katsos tuonne. Siinä ne viisi sitten seisoivat rivissä ja tuijottivat. Tältäköhän apinoista tuntuu eläintarhassa??
Italiassa nuoret naiset eivät ulkoile yksin iltaisin. Baareihin ei mennä yksin vaan miesseuralaisen kanssa. Kaksikin naista liikkeellä on ilmeinen poikkeus. Italialainen ystäväni on kertonut tästä vanhakantaisesta kulttuurista. Roomassa näimme sen olevan totta, koska yhtä poikaystävänsä kanssa tanssivaa naista lukuun ottamatta me taisimme olla baarin ainoat naispuoliset asiakkaat, kunnes koko joukko tuiterissa olevia brittituristeja, ankarasti bailaavia tyttöjä ja poikia, pelmahti ovesta sisään. Sitä ihmettä Rooman miehet ihan nousivat pöydistään lähemmäs katsomaan. Katsomaan!
Metrossa satuimme ruuhka-aikaan seisomaan etummaisina ovien edessä, kun juna saapui asemalle. Ovien auetessa olimme aikeissa jäädä pois kyydistä, mutta pysäkillä aivan meitä vastapäätä seisoi paljon ihmisiä jotka olivat tulossa sisään, etummaisena lyhyehkö vanhempi mies, joka heti ovien auettua katsoi meitä, etenkin ystävääni, ylös kasvoihin ja sitten alas kengänpohjiin saakka. Tehtyään pikaisen analyysin hän totesi hämmästellen ääneen italiaksi: Oletpas pitkä! jonka jälkeen mies alkoi tunkea metroon sisälle. Ahaa, sitäkö ne katsookin! tajusimme. Ja kun katsoimme ympärille, niin tottahan se oli – olimme päätä pidempiä kuin suurin osa miehistä, naisista puhumattakaan.
No comments:
Post a Comment