Aikuisen vastuu

Minulla ei ole lapsia, eikä vastuullani ole ollut lapsia. Pari vuotta sitten tutustuin yhteisen harrastuksen kautta erääseen lapsiperheeseen. Perheen tyttärestä on tullut erityisen läheinen minulle. Nyt tyttö alkaa olla tulla murrosikään, ja olen huomannut, että minun täytyy harkita puheitani entistä tarkempaan. En voi enää vain möläyttää mitä sattuu, koska olen puheistani vastuussa tämän tytön vanhemmille, ja jollakin tasolla olen ehkä tytölle esikuva tai ainakin roolimalli.

Kun itse olin murrosiässä, oli suhteeni äitiini todella raivoisa. Samoin oli tällä tuttavaperheen äidillä, joka nyt odottaa samaa myrskyä alkavaksi temperamenttisen tyttönsä kanssa.

En ole ajatellut joutuvani yhtäkkiä tällaiseen tilanteeseen, enkä siksi ole siihen valmistautunut. Aivan varoittamatta reilu vuosi sitten tyttö automatkalla mainitsi nähneensä telkkarissa Afrikan lapsia jotka oli kadulla ja haisteli liimaa.
- Siis liimaa, miksi ne niin teki?
Äh, ööh, odotas, katsos kun sitä sanotaan imppaukseksi. Hetkeksi meni pasmat sekaisin ja tuli kiire pohtia oikea tapa kertoa, että lapset imppaa koska siitä tulee hetkeksi hyvä olo, mutta samalla se tekee suurta tuhoa heidän aivoilleen. Ja että se on vaarallista ja ehdottomasti kiellettyä!
Mutta miten kertoa nuorelle, että imppaus ei ole sillä tavoin vaarallista ja kiellettyä kuin esimerkiksi tupakka ja viina on ja joita kaikki kuitenkin kokeilee jossain vaiheessa, vaan sillä tavoin ihan oikeasti vaarallista, että sitä ei tehdä ikinä eikä missään tilanteessa?
Sen tietää, että nuoret kokeilee jotakin juuri siksi, että se on vaarallista ja kiellettyä, joten minulle tuli ihan hätä: miten saan perille viestini, että tämä on oikeasti ei-ei?

”Äiti on ihan tyhmä, äiti ei ymmärrä”, tulee tytön suusta tuon tuosta.
Voisinkohan minä ymmärtää? Pohdin.

Nuori tarvitsee jonkun aikuisen jolle voi uskoutua ja jolta voi kysellä asioita. Minulla oli tuossa iässä sellainen henkilö, perheen ulkopuolelta, hän kuunteli kaikki juttuni. Mutta olenko minä sopiva sellaiseksi aikuiseksi henkilöksi? Olen kyllä jo sanonut, että tyttö voi kertoa minulle mitä vain ja minä en kerro eteenpäin. Mutta siinäkin on suuri vastuu ja ristiriita - mitä jos saan tietää jotakin sellaista jota en voi pitää vain omana tietonani?

Haluan olla tytölle rehellinen, mutta missä menee raja miten paljon voin asioista kertoa, jos hän jotain kysyy? Mitä jos hän kysyy huumeista? Kerronko minä avoimesti millainen oli meidän Kannabiskesä'93?

Aikuisen vastuu – nyt vasta minä sen ymmärrän. Ei ole helppoa. Olen välikädessä tyttären ja äidin välissä, ja tavallaan velvollinen olemaan rehellinen kummallekin. Olen ottanut asian puheeksi tuttavaperheeni äidin kanssa ja purin mieltäni mahdollisista tulevista ristiriidoista. Äiti heläytti iloisella äänellä: - Sellaista se on, jatkuvia ristiriitoja, siinä on vain pärjättävä. Tervetuloa kasvatusrinkiin!
Olin otettu hänen asenteestaan. Tämän aion ottaa vastaan mielenkiintoisena haasteena.