Roma, I

Rooma on ahtaasti ja tiiviisti rakennettu kaupunki, täynnä pölyä ja pakokaasuja.
Rooman julkinen image on antiikin ajan rakennelmat, aukiot, torit ja kirkot ja suihkulähteet. Tilaa ja ikivanhaa ja romantiikkaa. Todellisuudessa Rooman ihmeet ilmestyvät kapeitten kujien ja vieri viereen tungettujen rakennusten seasta yllättäen, ja ovat niin isoja etteivät sovi paikkaansa, kokonaiskuvaa on vaikea nähdä. Fontana di Trevi on niin iso ja korkea, ja niin lumoavan kaunis, että on sääli, että sen edessä ei ole riittävän isoa aukiota joka toisi sen esille kunnolla. Pantheonia ei edes tunnista sen viertä kulkiessaan, kunnes tulee etukulmalle ja näkee valtaisat pylväät.

Rooma ei ole kylttien kaupunki. Nähtävyyksiin ei opasteta selkeillä kylteillä, ja itse kohteissa ei kerrota kyltein mitä missäkin on ja mikä sen historiikki ja merkitys on. Esillä ei ole selkeitä hintoja, reittejä tai esitteitä edes englanniksi. Joka paikassa tulisi erikseen vuokrata kuulokkeet tai kiertoesittely tai ostaa kirja, jotta ymmärtäisi paremmin mikä on mitäkin. Tämä on minusta erittäin huonoa asiakaspalvelua ja heikkoa huomaavaisuutta turisteja kohtaan. Kaksi poikkeusta täytyy mainita: kirkot ja Rooman eläintarha. Pienimmissäkin kirkoissa kunkin alttarin taideteokset oli nimetty ja esitelty ja eläintarhassa eläimet esiteltiin jopa nimeltä.
Tuntuu, että Suomessa näihin asioihin on satsattu niin paljon paremmin. Mutta ehkä Rooman ei tarvitse olla palvelualtis ja monikielinen? Sen maine ja houkuttelevuus riittävät tuomaan turistit kaupunkiin joka tapauksessa, viis siitä, millainen vastaanotto on?

Rooma on sekasortoisen liikenteen kaupunki. Euroopassa on eniten henkilöajoneuvoja asukasmäärään nähden juuri Roomassa. Ja sen näkee Rooman kaduilla.
Rooman kaduilla autot soittavat torviaan, skootterit pujottelevat henkilöautojen lomassa omia reittejään ja jalankulkijat ylittävät tiet miten vain ja mistä vain. Liikennevalot on vain ohjeellinen järjestelmä ja niitten orjallinen noudattaminen liioittelua. Kaupungin liikenteen rytmin ja oikean taktiikan omaksuu kuitenkin jo muutamassa päivässä – jos ei muuten, niin pakon sanelemana, jos nimittäin haluaa ylittää kadun. Se on vain ylitettävä vaikka autoja tulisikin, ei autot itsestään pysähdy antamaan tietä.

Tuntuu koomiselta, että liikennevaloilla varustetussa risteyksessä niin autot, jalankulkijat kuin etenkin skootterit menevät miten sattuu, ja keskellä tietä seisoo poliisi – valvomassa liikennettäkö?

Rooman liikenne on meluisaa. Jos ei joku paina äänitorvea, kantautuu lähes aina jostakin päin ambulanssin tai poliisiauton epävireinen sointi. Ambulansseja menee jatkuvasti kiireellä johonkin suuntaan. Torven soittaminen sinänsä ei tunnu vaikuttavan etenemisnopeuteen, koska liikenne on ruuhkaista, kiireistä ja tukossa jatkuvasti joka tapauksessa. Ainoastaan raitiovaunukiskoilla ambulanssit ja poliisit (ja taksit!) pääsevät huristamaan vapaasti ja vauhdikkaasti.

Rooman julkinen liikenne on vilkasta. Koko viikon lippu jolla sai ajaa niin bussilla, junalla, metrolla kuin ratikoillakin, maksoi vain 17 euroa. Eri asia sitten oli, miten haluamiinsa paikkoihin löysi, sillä reittikartat on olemassa, varmasti on, mutta ei niitä esillä ollut oikein missään eikä etenkään yleisessä jaossa asemilla.
Kun oman kartan kanssa tiesi minne haluaa mennä, oli varsinainen työ selvittää mikä bussi sinne vie. Kuskitkaan eivät osanneet aina auttaa – he ottivat meidät yhdestä paikasta kyytiin ja tiputtivat pois toisessa ja neuvoivat ottamaan jonkun tietyn bussin siitä eteenpäin, ja tämä tietty bussi ajoi kierroksen muualla ja toi meidät takaisin lähtöpisteeseen, ja neuvoi sitten ottamaan jonkun ihan kolmannen bussin. Kerran kaverini tapansa mukaan pysäkillä nousi kysymään kuskilta neuvoa, kuski vastasi myöntävästi, vetäisi ovet kiinni ja lähti liikkeelle. Kaveri oli bussissa, minä jäin pysäkille. Kaveri pisti mekkalan pystyyn, bussi löi jarrut päälle ja avasi ovet ja minä kipitin perään ja hyppäsin kyytiin.

No, tulihan kaupunkia nähtyä useasta suunnasta ja ratikalla kävimme niin pitkällä ettei kartatkaan tunteneet koko seutua. Aikataulutkin julkisella liikenteellä varmasti oli, ja ainakin ratikat kulkivat kovin ahkerasti – välillä jopa kaksi tai kolme samannumeroista ajoi jonossa peräkkäin.

Meillä Suomessa pysäkkikäyttäytyminen ja liikennevälineisiin nousu ja niistä poistuminen on hyvinkin järjestäytynyttä. Roomassa ei ollut mitään käytöstapoja! Kun ovet avautui, kaikki tunkivat samaan aikaan sekä sisään että ulos. Kun metro tai ratikka lähti liikkeelle, seuraavalla pysäkillä pois jäävät alkoivat heti pedata itselleen tietä ulos ja kysellä lähellä seisovilta ihmisiltä, jäävätkö hekin seuraavalla pois. Käsittämätöntä!

Roomassa on paljon poliiseja. Tammikuussa Rooman kaduilla oli paikka paikoin enemmän poliiseja kuin turisteja. Poliiseja oli joka paikassa – ei vain suosituissa turistikohteissa, vaan ihan kaikkialla keskustan alueella. Lähes aina ympärille katsoessaan saattoi nähdä vähintään yhden poliisipartion kävelemässä kadulla tai poliisiauton seisomassa kadun reunassa. Poliisiautot pitivät vilkkuvaloja päällä käytännössä koko ajan ajossa ollessaan ja usein paikoillaan seistessäkin, vaikka ei ollut mikään hätä tai kiire minnekään. Se on ilmeisesti vain keino näkyä paremmin katukuvassa.
Onko Roomassa erityisesti panostettu poliisien näkymiseen katukuvassa? Tehty turvallisen kaupungin imagon facelift? Paikallinen asukas sanoi Rooman olevan turvallinen kaupunki. Saman mielikuvan minäkin sain. Roomassa on kaksi poliisikuntaa: kaupungin oma poliisi ja armeijan poliisi, kuten esimerkiksi Espanjassakin on carabinieri. Kumpi on parempi? kysyin. Paikallinen asukas sanoisi soittavansa armeijan poliisin paikalle, jos joutuisi valitsemaan – mutta ei osannut perustella, miksi.

Rooma on pukumiesten kaupunki. Poliisit sinisissä asuissaan, armeijan poliisit vihreissä asuissaan, raitiovaunu-, bussi- ja metrokuskit omissa asuissaan. Via Corson ostoskadun merkkiliikkeiden komeat ovimiehet tummissa puvuissaan. Jos pidät virkapukuisten miesten katselemisesta, Rooma on sinun kaupunkisi. Vatikaanista puhumattakaan!

Englantia roomalaiset eivät juurikaan osaa. Neuvoa saattoi kysyä ja niitä annettiin mieluusti, mutta jos et puhunut italiaa, oli vaikeuksia.