Ehdotuksia ja iskulauseita

Kesä, kauniit ilmat ja se villi ja onnellisen odottava fiilis on täällä taas. Ei enää samanlaisena kuin nuorempana, kun koulujen loppuessa odotti vapaus ja seikkailut. Mutta jotain pientä sellaista kuplii vieläkin minun sisälläni kun kuljen kaupungilla ja kaupunkilaiset on vaihtaneet vapaalle. Vaikka työt jatkuu, on tunnelma rennompi ja leppoisa.

Aloin miettiä nuoruuden kesiä. Niitä jolloin olin nuori, laiha ja hieman kurvikaskin, ja uskalsin näyttää sen. Pukeuduin huomiotaherättävästi, flirttasin, haastoin ja vastasin osuvasti mitä villeimpiin ehdotuksiin.

Ehdotukset. Miten hulluja niitä tulikaan! Nyt ne naurattaa ja nyt jos joku jotain ehdottaa, olen todella otettu – ja päiväni on pelastettu. Silloin nuorena tottui siihen, että miehet tuijotti, nykyään tulee lähinnä kiusaantunut olo. Jotain tapahtui niitten menovuosien jälkeen, jäin kotiin, en mennytkään minnekään ja unohdin kokonaan itseni muiden silmissä. Nyt kun olen taas enemmän alkanut käydä paikoissa, on ilo huomata että minussa saattaa vieläkin olla sitä jotain – vetovoimaa. En ehkä olekaan ihan nolla, huomaamaton hiljainen hiiri.

Ehdotukset. Joku menee suoraan asiaan, kuten punkkari Brightonin yössä kulkiessamme rantakadulla majapaikkaamme kohti:
- How about a quick one on the beach?
Toinen taas käyttää ensin kaikki omat iskulauseensa ja sopertaa lopulta kännissä: - Kun veljenkin tarttis saada, kun sillä on tänään synttärit.

Eurooppaa kiertävä muukalainen taas pyysi anteeksi sitä, että hänellä ei ole aikaa viedä minua ulos päivälliselle, eikä aikaa tulla tapaamaan äitiäni, tai tuoda minulle ruusuja, hänellä on vain nyt ja siksi hän haluaa pyytää minut mukaansa, edes pariin maahan, ainahan voin palata kotiin jos en viihdy.
Sydäntä riipaisi että joku löysi tuollaiset sanat. Tätä ehdotusta olen jäänyt miettimään silloin tällöin – mitä jos olisin vain jättänyt kaiken tutun taakseni ja lähtenyt seikkailuun? Siihen en saa koskaan vastausta, sillä tuona yönä minä lähdin kotiin.

Kesäfestareilla lepuutin jalkojani hetken aikaa tyhjän pöydän ääressä. Nelikymppinen mies istui viereen ja alkoi tutustua. Ei kiinnosta. Mies puhuu, puhuu, kyselee, kommentoi, ja puhuu aina vaan. Vastailen lyhyesti: Niin, ymm, niin kai, ei kai. Tai sitten vain nyökkäilen välillä. Mies puhua pulputtaa aiheesta kuin aiheesta. Sitkeästi istua töröttää vieressä ja jaarittelee. Varmaankin puoli tuntia. Lopulta mies on hetken hiljaa ja sitten tokaisee: – No sinähän se suulas olet.
Naulan kantaan!

Nuori mies teki itseään tykö viime kesänä täpötäydessä baarissa. Varmaan juuri kahdeksantoistavuotias ja voittamaton – koko maailman kingi. Itsevarma virne naamalla, iskulauseet valmiina:
- Hei tulkaa istumaan tonne meidän pöytään niin tarjoon baarista koko illan. Jos vaan sais teiltä vähän lämpöä.
Katsoin pojankloppia silmiin, nauratti kovasti, nyökkäsin ovelle päin ja heitin takaisin:
- Kuule, jos sulla on kylmä, hae takki päälle!
Sinä iltana yksi jos toinenkin koetti onneaan, mutta ei lykästänyt. Pitkä ja vaalea sinisilmä katseli vain, ei tullut mitään sanomaan. Jatkopaikassa törmäsimme toisiimme väentungoksessa mutta ei miekkonen vieläkään tohtinut puhua, katsoi vain. Kun kysyin syytä hiljaisuuteen, mies vastasi: - Miksi edes yrittää, kun ei mikään kuitenkaan kelpaa?
Olipa hyvä vastaus. Minäkö ronkeli? Taatusti, mutta myös varattu. Sinisilmä sai vain viimeisen hitaan ja poskisuudelman. ;-)

Kysyin Mieheltä, onko tämä koskaan sanonut mitään romanttista naisille. Mennyt vain ja sanonut jotakin kaunista siis. Mies sanoi heti, että ei niin kannata tehdä, tulee käsilaukusta päähän. On kuulemma pari kertaa tullut kun hän on jotakin sanonut. Ihan oikeasti.
Mutta on häneltä kuulemma joskus lipsahtanut jotain kelvollistakin. Sellaista mistä naiset on tykänneet ja pitäneet sitä romanttisena. Silloin kun mies ei ole tarkoittanut sanoa niin vaan se on ollut silkka vahinko vain, kuulemma.

Tehdäkseen vaikutuksen ei aina tarvitse edes ehdottaa mitään. Kauniina ja leppoisan lämpimänä kesäyönä kävelimme Tampereen Hämeentiellä matkalla baarista baariin, kun ystäväni pysähtyi automaatille ja minä jäin odottelemaan keskelle leveää jalkakäytävää. Takanamme kävellyt mies kulki ohitse. Mies puhui puhelimeen ja näytti täysin keskittyneen puheluunsa. Vilkaisin ohikulkevaa miestä. Mies vilkaisi takaisin kuin ohimennen, keskeyttämättä kulkuaan. Sitten yhtäkkiä hän ihan kuin tuli toisiin ajatuksiin, pysähtyi, kääntyi ja tulikin suoraan minua kohti. Toisella kädellä mies peitti luurin, kurottui lähelleni ja sanoi hiljaisella äänellä korvaani: - Mun oli ihan pakko tulla sanomaan että sä olet todella kaunis nainen.
Mykistyin sanattomaksi, mies jatkoi matkaa ja puheluaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, eikä kääntynyt enää katsomaan taakseen. Mies katosi kulman taakse, minä olin yhä mykistynyt. Maailman romanttisin juttu.