Komea nainen

(Apua: Olenko minä iso??)

Istumme isolla porukalla pöydän ympärillä hämyisessä baarissa, tupakansavu täyttää ilman. Jokainen puhuu vierustoverinsa tai pikemminkin tämän vierustoverin kanssa, kovan puheensorinan katkoo välillä vielä kovaäänisemmät huudahdukset kun kiistellään tai iloitaan yhdessä.

Pöydän toiselta puolen savun läpi tuijottaa romanimies. Tuijottaa vielä hetken ja sitten nousee ja ottaa tukea pöydänsä, nojautuu sen ylitse ja sanoo minulle: Olet komea nainen.
En oikein osaa sanoa mitään takaisin, koska minun suussani sana ”komea” ei sovi millään yhteen sanan ”nainen” kanssa. Kuin varmuuden vakuudeksi mies vielä nyökkää itsekseen ja toistaa: Kyllä, todella komea.

Minusta komea nainen on suurikokoinen, isoluinen ja hieman rehevä nainen, joka kantaa itsensä hyvin; siis jos naista nyt ylipäätään on sanottava komeaksi. Sellainen lähemmäs toista metriä pitkä ja painokin ehkä lähempänä kolminumeroista lukua.

Iskee hurja ajatus mieleen: Onko minusta tullut iso?

Minä olen lihonut yli kymmenen kiloa noin viiden vuoden aikana. Kiloista suurin osa on tullut viimeisen reilun vuoden aikana, uuden lääkkeen myötä. Ja suuntaus tuntuu jatkuvan samanlaisena. Inhoan itseäni kun tunnen olevani läski. Silloin en kestä katsoa peiliin. Vanhat tiukat housut ei enää mahdu päälle.

Ystäväni kysyi vuosi pari sitten, olenko tarkoituksella lihottanut itseäni. Hänestä minä olin muuttunut niin paljon terveemmän näköiseksi. Ei enää luut törröttäneet. Se oli kiva kuulla.
Mutta kohtuus kaikessa, nyt minua jo alkaa huolestuttaa. Tietenkään minun kymmenen kilon huoleni ei ole suuri huoli sen rinnalla, että joku ihminen saattaa painaa sata kiloa liikaa. Mutta se on silti minun huoleni ja minua harmittaa se. Ostan vihanneksia ja kasviksia jotka lojuvat jääkaapissa kunnes mätänevät. Heitän vanhoja pieneksikäyneitä vaatteita pois vaikka kasvuni pitäisi olla päättynyt jo yli kymmenen vuotta sitten. Kun keksin jonkin hyvän kevyen herkun, olenkin allerginen sille ja raavin ihoni verille.

En halua olla komea!!