Nightwishin levynjulkkarikeikalla

En ole kuulunut Nightwish-yhtyeen suurimpiin ihailijoihin koskaan, mutta radiosta ja televisiosta tutut kappaleet on aina toki kuulostaneet hyviltä minunkin korvissani. Kun sain mahdollisuuden mennä katsomaan yhtyeen levynjulkistamiskeikkaa Tavastialle, en tietenkään kieltäytynyt vaan lähdin paikanpäälle ilomielin.

Kukapa ei ole olisi seurannut, tahtomattaankin, yhtyeen laulajanvaihdosta keltaisen lehdistön etusivuilla viimeisen vuoden ajan. Yleisön mielenkiinto uutta laulajaa kohtaan oli niin suuri, että voin vain yrittää kuvitella miten paljon uutta Anette-laulajaa on täytynyt hermostuttaa ja jännittää juuri tämä esiintyminen.

En ole Nightwishin musiikkiin tutustunut sen enempää, mutta minulla oli mielikuva, että joku bändin miehenroikaleistakin osaisi laulaa. Ja kyllä olin oikeassa: vaalea pitkätukkainen käsittääkseni bassoa soittava poika, jolla on hassu kaksihaarainen parta, lauloi todella hyvin. Tuli jopa mieleen, että jos uutta laulajaa ei olisi löytynyt bändin ulkopuolelta, olisi sellainen ollut jo bändin sisällä.

Mutta ymmärrän täysin tehdyn laulajavalinnan. Hymyileväinen ja herttaisen oloinen Anette tuo neljän äijän keskellä aivan ihanan herkän naisellisuuden. Ääni soljuu ulos hänen suustaan hämmästyttävän helpon oloisesti. Siinä missä edellisestä laulajasta Turusesta minulla on ilmeetön ja kylmä mielikuva (pelkkien musiikkivideoiden perusteella, liekö osa imagoa), Anette toi lämpöä lavalle esiintymisessään.

Anette on kevyt ja pop, ja Anette on niin ruotsalainen. Välispiikeissä häiritsi, kun Anette äänsi englantia niin ruotsalaisittain ja muodosti lauseet ruotsalaisella sanajärjestyksellä ja ruotsalaisilla sanavalinnoilla. Se ei vaan kuulostanut englannilta. Mielestäni Nightwishin musiikki on sellaista, että laulun sanoista tulisi saada jotakuinkin selvää myös livenä esiintyessä, ja Tavastian hyvin onnistuneet sounditkin tukivat tätä, mutta ei – sanoista ei saanut selvää. Anetten pitäisi tsempata nyt kovasti englannintaitojaan.

Hyvin se kuitenkin meni. Vain kahdessa Nightwishin edellisen levyn hittibiisissä (Nemo ja joku muu, hitaampi kappale), erotin selkeitä epäpuhtauksia laulussa. Tuli heti mieleen, eikö kappaleita voisi sovittaa uudelleen tai muuttaa niin, että ne sopisivat Anetten laulettaviksi paremmin. Musiikin pitäisi elää esittäjänsä mukana. Ehkä kappaleita on jo muutettukin, mutta ei vain tarpeeksi. Vai oliko kyseessä Anetten hienoinen epävarmuus ja jännitys, sillä hänen on täytynyt tietää, että juuri näitä kahta kappaletta verrataan Turusen versioihin?

Mutta ei Anettella ole hätää. Yleisö rakasti häntä. Meidän edessämme tanssittiin villisti, ja takanamme aikamiehet huusivat kovaan ääneen Anetten nimeä ja kappale kappaleen jälkeen kehuivat kuinka sikahyvin meni tääkin.

Yhden kappaleen aikana tuntui, kuin koko bändi olisi vajonnut transsiin tai kohonnut jonkinlaiseen hurmostilaan. Se tuntui kaappaavan myös yleisön mukanaan, sillä kappaleen loppuessa ei kukaan huomannut taputtaa. Hassua.

Hassusta puheenollen. Hassupartainen mies ei vain laulanut suoraan sydämeeni, vaan myös soitti suoraan sinne. Kirjaimellisesti, kuten Sydämeni vuotaa verta. Basso hakkasi rintakehän sisään ja rytmin sekaisin. Vaikka pääsin jo kahden aikaan nukkumaan, koko yön oli levoton olo. Olipa vaikuttava keikka, monin tavoin. ;-)