Hakattu

Maija meni kylpyhuoneeseen ja laittoi oven lukkoon perässään. Hän meni suihkuun, veti suihkuverhon kiinni ja laittoi suihkun päälle. Lämmin vesisuihku valui kohisten hänen päälaelleen.

Heikki halusi kylppäriin, oli hätä. Ovi oli lukossa. Heikki koputteli oveen pari kertaa, mutta Maija ei kuullut häntä suihkun kohinan yli. Heikki huusi. Maija ei kuullut vieläkään – ovi oli paksu ja suihku piti kovaa ääntä. Heikki potkaisi ovea pari kertaa. Maija kuuli tömähdyksen, mutta ajatteli sen tulevan jostain muusta hotellin lukuisista huoneista.

Maija sulki suihkun, astui kylpyhuoneen pehmeälle matolle ja pyyhki itsensä. Hän puki ylleen pehmeän, lämpimän pyjaman. Hän avasi kylppärin oven. Heikki seisoi eteiskäytävässä hiljaa. Liian hiljaa.

Heikin ja Maijan kiivaan väittelyn äänet kantautui naapurihuoneeseen. Kuului huutoa, miehen ja naisen vuorotellen. Sitten rytisi ja paukkui. Naapurihuoneen mies katsahti naiseen: - Ei kai siellä vaan rusikoida…?
Kuului naisen huuto: Et lyö!
Naapurihuoneen nainen katsoi mieheensä ja sanoja ei tarvittu, vaan he ryntäsivät ulos huoneestaan. He raastoivat Heikin ja Maijan huoneen oven auki.

Maija makasi myttynä eteiskäytävässä. Maija näki että ovi aukesi. Auki oleva ovi. Ovi pois huoneesta. Ovi pakoon. Muut ihmiset auttavat.
Maija syöksähti ovelle mutta joku seisoi edessä. Maija takertui oveen kaksin käsin. Niin kauan kuin ovi ei mene kiinni, niin kauan on mahdollisuus pakoon. Maija ei nähnyt mitään muuta ympärillään kuin oviaukon pois huoneesta. Hän ei tuntenut mitään muuta kuin kehonsa epätoivoisen huudon: juokse henkesi edestä!

Heikki pyysi Maijaa nousemaan ylös, turhaan. Heikin sanat eivät tavoittaneet Maijaa. Pitkän hetken päästä Maija tajusi suurimman vaaran olevan ohi ja konttasi hotellin käytävään ja istuutui selkä seinää vasten. Pelastus. Hän pääsi ulos. Pois.

Naapurihuoneen nainen tuli Maijan luo ja yritti lohduttaa häntä. Maija itki. Maija itki epätoivoisesti sitä, että häntä oli lyöty. Sitten Maija tajusi, että tilanne oli katkennut kesken. Heikki ei ollut vielä valmis. Ja hänen oli mentävä takaisin. Sillä mitä tapahtuisikaan jos hän ei nyt menisi takaisin huoneeseen, vaan palaisi vaikka vasta huomenna.
Maija itki vielä vimmatummin pelkoaan. Hän pelkäsi mennä takaisin huoneeseen Heikin luokse, ja hän pelkäsi olla menemättä sinne. Oli vain valittava peloista pienempi. Maijan sisällä sykki kuolemanpelko, epätoivo täysin mahdottomasta päätöksestä. Hän kuiskaisi melkein kuultavasti: Auta mua.
Mutta mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut. Maija meni takaisin huoneeseensa ja sulki oven perässään.

Naapurihuoneen pariskunta makasi kauhuissaan sängyssään. Nainen ei saanut unta koko yönä. Hän havahtui ja säpsähti jokaista ääntä, rapsahdusta ja kopsahdusta. Hän nousi ylös kuulostelemaan oliko viereisessä huoneessa hiljaista. Oliko siellä liian hiljaista?

Seuraavana päivänä Heikki pyysi anteeksi naapurihuoneen pariskunnalta. Se oli ollut vain riita, ei mitään muuta – ei mitään pahoinpitelyä. Maija oli vain ylireagoinut Heikin suututtua. Kysykää vaikka Maijalta.
Maija tuli pyytämään naapurihuoneen pariskunnalta anteeksi. Ei ollut ollut mitään pahoinpitelyä. Hän oli vain ylireagoinut kun Heikki niin suuttui.
Heikki osti Maijalle villapuseron, kaulakorun ja vei hänet ulos syömään. Ei koskaan enää, tämä oli todella se viimeinen kerta, Heikki lupaa. Maijan kokeillessa kaulakorua kaulaansa hänen musta olkapäänsä vilahti hetkeksi näkyville.

Maijalla ei ole mielipidettä, Maija pitää kaikesta mistä Heikkikin ja ei pidä siitä mistä Heikki ei pidä. Maijaa itseään ei enää ole, Maija on lakannut olemasta jo kauan sitten. Kukaan muuhan ei Maijaa huolisikaan kuin Heikki, joten Maijan on syytä olla onnellinen siitä, että edes Heikki on hänet ottanut.

Naapurihuoneen naista riipaisi sydämestä. Maijan pelko ei ikinä unohdu hänen mielestään.
En koskaan unohda sitä epätoivoa minkä näin Maijassa, kun hän tajusi, että ei voi palata mutta ei voi myöskään lähteä.

Olen tuntenut kaksi muutakin pahoinpideltyä naista. Anna asui miehensä kanssa viisi vuotta, jonka jälkeen sai irtauduttua eri asuntoon. Mies kuitenkin piti häntä yhä henkisessä yliotteessaan kolmen vuoden ajan ja pahoinpitely jatkui. Lopulta Anna teki ratkaisun ja siirtyi työelämään pitkän matkan päähän pahoinpitelijästään. Fyysinen välimatka toi lopulta rauhan.
Bertalle riitti kerta. Mies hakkasi hänet eräänä yönä niin pahasti, että Bertta tiesi hengenlähdön olevan lähellä. Bertta ei saanut itse hälytettyä apua ja toivoi naapurien soittavan poliisit. Ison kaupungin ahtaasti asutussa lähiössä voi kuitenkin tapahtua vaikka mitä, ja sitä pidetään kai normaalina – ei pidä puuttua naapureitten asioihin. Bertta suojasi vatsansa ja päänsä ja otti vastaan mitä tuli. Sen jälkeen hän tekeytyi kuolleeksi. Lopulta mies soitti itse apua paikalle. Bertta oli viikon sairaalassa. Mies muutti sillä aikaa pois. Oikeus toi aikoinaan rangaistuksensa miehelle, Bertalle jäi pitkäaikainen toipuminen ja ikuiset arvet.

Miksi nainen ei lähde? Mitä olisi voinut tehdä? Miten auttaa? Olisiko minun pitänyt saarnata Maijalle hänen ihmisarvostaan, oikeudestaan koskemattomuuteen, hänen ainutlaatuisuudestaan ihmisenä? Olisiko se auttanut? Onko se ikinä auttanut??
Sillä hän lähtee kun itse niin päättää, sillä ei ole mitään merkitystä mitä minä sanon. Kukaan ei voi tehdä sitä päätöstä hänen puolestaan. Hän lähtee sitten kun on saanut tarpeekseen - olkoon se aika viisi vuotta tai kymmenen, tai ikuisuus, tai ei koskaan. Ehkä hän lähtee vasta kun vammautuu pysyvästi, tai odottaa kunnes tulee kuoleman hetki. Toivon että hän lähtee.

P.S. Maija ei oikeasti ole Maija eikä Heikki ole Heikki. Anna ei ole oikeasti Anna, eikä Bertta Bertta. Mutta juoni valitettavasti perustuu tositapahtumiin.