Hyvä, hyvä levyale!

Levyale on kerrassaan mainio ajatus. Jo etukäteen iloitsin kun kuulin tästä ideasta. Päätin ostaa sen-ja-sen ja ainakin myös sen-ja-sen levyt, jotka minulla on vain lp-levyinä mutta joita rakastan ja joita olisi kiva taas kuunnella. Älppärisoitin kyllä löytyy kotoani, mutta ei työhuoneesta jossa kuuntelen musiikkia töitä tehdessäni - ja lisäksi älppäriä saa koko ajan olla kääntämässä, kun taas CD-soittimen voi ladata täyteen ja soittaa yhdellä napinpainalluksella tuntikausia. Laiskuus!

Yllättäen en löytänytkään levyalesta kaikkea sitä mitä olin toivonut, ja pihiys iski ja harkitsin pitkään edes muutaman levyn ostamista. Lopulta ostin kaksi levyä joista olin haaveillut jo pitkään: toinen oli Coldplayn ”Parachutes” ja toinen Keanen ”Hopes And Fears”. Pitkän kiertelyn jälkeen ostin myöhemmin vielä Sunrise Avenuen levyn ”On The Way To Wonderland”.

Ystäväni lainasi minulle ”Parachutes”-levyn pari vuotta sitten ja soitin sitä silloin autossani jossa oli CD-soitin. Ilahduin! Ja yllätyin –osa kappaleista oli aivan kuin suomalaista edesmennyttä (mielestäni jopa legendaarista) Kingston Wallia – oli kuin olisin kuullut pitkästä aikaa uutta Kingston Wallin musiikkia, kappaleita joita en silloin aikoinaan kuullut. Mahtavaa!
Sittemmin hankin myös Coldplayn ”X & Y” –levyn, jonka radiossa soineista kappaleista olin pitänyt. Erilaista kuin ”Parachutes”, mutta joo, ihan hyvää musiikkia tälläkin levyllä, silti valitettavasti levy joka ei kestä pitkään CD-soittimessani – kerta pari viikossa riittää.
Nyt kun ”Parachutes” on jälleen valikoimissani, täytyy todeta, että pelkään sen kokevan ”X & Y”:n kohtalon - luultavasti sekään ei kestä paljon toistoa. Mekaanisesti levy toki kestäisi, mutta minä en kestä kuunnella…

Keane on mielenkiintoinen tuttavuus – jo heti ensimmäistä kertaa bändiä kuultuani ihastuin ja kappaleet ja yhtye jäi muistiin. Kevyttä, helppoa, hyväntuulista musiikkia, ei lainkaan minun tyyliäni mutta voi miten vetoavaa. En tapaa ostaa levyjä, joten tämäkin jäi vain hankkimatta, kunnes levyalessa osui silmään.
Loistava, briljantti levy. Kauttaaltaan sitä mitä tilasinkin. Tämän kanssa voi viettää aikaa vain maaten ja kuunnellen. Kunnes SE kiinnitti huomion. Kappaleessa ”Can’t Stop Now”. Jokaisen lauseen jälkeen laulaja vetää henkeä sisään ryystäen ja hinkuen kuin astmakohtauksessa. Ja sitten en enää pystynytkään kuuntelemaan nautiskellen, vaan joka välissä piti kuunnella: Tekeekö se sen taas? Voit itku, että pitikin huomata moinen pikkuseikka.

En yleensä osta kotimaista musiikkia. Poikkeuksena Sir Elwoodin Hiljaiset Värit ja Apulanta. Muuten ne harvat levyt joita ostan, on ulkomaisten bändien tuotoksia. Kuitenkin käteen osui vielä levyalen loppuvaiheessa Sunrise Avenuen ”On The Way To Wonderland”. Tämäkin levy oli positiivinen yllätys: tyyli pitää loppuun saakka, ja jo ensikuuntelulla levy on miellyttävä kauttaaltaan. Yleensä tarvitsen monta kuuntelukertaa ennen kuin pääsen levyyn sisälle ja päätän pidänkö siitä vai en, mutta tämä levy saa hyvän leiman jo ensikuuntelulla. Nähtäväksi jää, kestääkö sekään toistoa pitemmän päälle, mutta alku on lupaava.

Levyale on kerrassaan loistava idea. Ensi kerralla lupaan satsata siihen enemmän. Tuleehan ensi kerta, tuleehan?